Saamassani yhteenvetokirjeessä kerrotaan, että veronpalautustani käytettiin perintöveroni maksuksi. Miksi?

Henkilöasiakkaan verovuoden 2019 tuloveron veronpalautusta käytetään erääntyneiden verojen maksuun heti verotuksen päättymispäivänä. Lisäksi veronpalautusta käytetään verojen maksuun niiden eräpäivänä verotuksen päättymispäivästä alkaen seuraavan kuun neljänteen päivään saakka. Verotuksen päättymispäivä on asiakaskohtainen ja se näkyy verotuspäätöksellä sekä OmaVerossa.

Esimerkki: Henkilöasiakkaan verovuoden 2019 tuloverotus päättyi 26.6.2020. Perintöveron eräpäivä oli 1.7.2020 ja asiakas maksaa perintöveron sen eräpäivänä. Aikaisemmin muodostunutta veronpalautusta käytetään kuitenkin perintöveron maksuun 1.7. ja asiakkaan oma maksu käytetään seuraavan perintöveron erän maksuksi, jos perintöveron eriä on vielä jäljellä. Jos tulevia perintöveron eriä ei ole eikä muita veroja ole maksamatta, maksu palautetaan asiakkaalle noin viikon kuluessa.

OmaVerosta näet sekä tiedon veronpalautuksen käytöstä että tiedon mahdollisesta oman maksun käytöstä tulevalle perintöveron erälle. Lisäksi saat tiedon veronpalautuksen käytöstä heinäkuun lopussa muodostuvassa yhteenvedossa, joka toimitetaan sinulle joko OmaVeroon tai postitse.