Korruptiolla on monta ilmenemismuotoa

Korruptio on vaikutusvallan väärinkäyttöä edun tavoittelemiseksi. Yleensä korruptio rinnastetaan lahjontaan eli rahan, palvelun tai muun edun antamiseen vastuullisessa asemassa olevalle henkilölle tai henkilölle, joka pystyy vaikuttamaan päätöksen tekijään vastapalveluksen toivossa, tai vastaavasti oikeudettoman edun pyytämiseen palveluksesta. Lahjonta on kuitenkin vain yksi korruption muoto.

Korruptio on ilmiönä laaja-alainen ja ilmiön piiriin kuuluvia tekoja arvioidaan virka- ja lahjusrikosten sekä petos-, kavallus-, rahanpesu- ja sisäpiiririkosten tunnusmerkistöillä. Myös luottamusaseman väärinkäyttöä ja yrityssalaisuuden väärinkäyttöä koskeviin rikoksiin saattaa liittyä korruptiivisia piirteitä. Korruption tunnistamista ja ehkäisyä vaikeuttaa osaltaan se, että vaikka korruptio on vahingollista, sitä on vaikea määritellä yksiselitteisesti.

Korruptio on kansainvälinen ilmiö ja sitä ilmenee kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Korruption eri ilmenemismuodot kuitenkin vaihtelevat maittain. 

Korruption muodot pähkinäkuoressa

  • Eturistiriidalla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilöllä tai organisaatiolla on useat intressit, rahalliset tai muut, joista yksi saattaa mahdollisesti korruptoida motivaation tai päätöksen tekokyvyn kyseiseltä henkilöltä tai organisaatiolta.
  • Kaksoisroolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilöllä samanaikaisesti on kahta roolia esim. tarjouskilpailuun osallistuvana tahona ja päätöksentekijänä.
  • Suosinnalla tarkoitetaan, että asetetaan tietty henkilö, yritys tai muu toimija (oikeudettomasti) muiden edelle.
  • Nepotismilla tarkoitetaan sukulaisen suosimista.
  • Hyvä veli -verkostoilla tarkoitetaan enemmän tai vähemmän suljettuja piirejä, joiden toiminta perustuu vastavuoroisuuteen ja epäeettiseen suosintaan.
  • Ystävyyskorruptiolla tarkoitetaan ystävien tai tuttavien vastavuoroinen (oikeudeton) avustaminen.

Korruptiota esiintyy suomalaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla

Korruptio esiintyy usein epäeettisten etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena sekä epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella. Suomessa esiintyvälle korruptiolle on usein ominaista se, että toimitaan muodollisesti lain mukaan, mutta silti epäeettisesti. Tutkimuksen mukaan (PDF 2,86 Mt) korruptioriskit liittyvät pienkorruption asemasta yleensä suuremman mittaluokan korruptioon ja esiintyvät usein liike-elämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa.

Korruption keskeisiä riskialueita ovat rakennusala, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, yhdyskuntasuunnittelu, poliittinen päätöksenteko ja rahoitus. Muita keskeisiä korruptiolle alttiita alueita ovat ulkomaankauppa ja urheilu.

Korruption tunnistaminen on vaikeaa

Korruptiivisen toiminnan lukuisat ilmenemismuodot vaikeuttavat sen tunnistamista, se tapahtuu useimmiten julkisuudelta piilossa ja siksi vain murto-osa korruptiotapauksista tulee viranomaisten tai kansalaisten tietoon.

Korruptio saattaa ilmetä esimerkiksi viranomaisten ja elinkeinonharjoittajan välisessä toiminnassa yrityksen huomattavan suurina edustuskuluina, jotka kohdistuvat säännöllisesti tiettyihin virkamiehiin. Myös ylisuuret materiaalihankinnat saattavat viitata korruptioon ja siihen, että osa julkisin varoin hankituista materiaaleista päätyy hankinnasta vastanneen virkamiehen tai hänen lähipiirinsä käyttöön. Suomessa erityisesti vastapalvelukset viranomaisten kanssa ovat tulleet esille Eurobarometrin haastatteluissa [.fi]›. Korruptiokäsitteen piiriin kuuluu myös esimerkiksi rekrytointien, hankintojen tai muun päätöksenteon yhteydessä tapahtuva perheenjäsenten tai tuttavien suosiminen, joka on tullut esille oikeustapauksissa.

Elinkeinotoimintaan liittyvä korruptio saattaa ilmetä muun muassa siten, että aliurakoitsijan on maksettava ns. kynnysraha suurta rakennushanketta suunnittelevalle yhtiölle. Myös aliurakointia suorittavien yhtiöiden huomattavan suuret edustusmenot saattavat viitata epäasialliseen vaikuttamiseen urakoista kilpailtaessa.

Ulkomaankauppaan liittyvät ylisuuret suoritukset esimerkiksi raaka-ainehankinnoissa tai korkeat myyntikomissiot myyntiagenteille voivat olla indikaatio korruptiosta.

Korruptiolla on usein kytköksiä talousrikoksiin

Korruptio tulee viranomaisten tietoon usein muiden rikosepäilyjen yhteydessä. Poliisin tietoon tulevat lahjusrikosepäilyt näyttäisivät liittyvän tiiviisti muuhun talousrikollisuuteen ja erityisesti harmaaseen talouteen. Myös korruptio ja rahanpesu linkittyvät usein toisiinsa. Korruption ja muu epäasiallisen vaikuttamisen riski on ilmeinen rakentamisessa ja julkisissa hankinnoissa. Esimerkiksi urakoista päättävien henkilöiden lahjonta edesauttaa muuta harmaaseen talouteen liittyvää rikollista toimintaa, luomalla otollisen toimintaympäristön muilla rikoksilla saatavan hyödyn tavoitteluun ja järjestäytyneiden rikollisryhmien rikolliselle toiminnalle tai sen jatkamiselle.

Kilpailulain vastaiseen toimintaan saattaa toisinaan liittyä korruptiivisia piirteitä. Tällaiset tilanteet voivat vaikuttaa suoraan esimerkiksi kilpailuasetelmiin ja uusien yritysten pääsyyn markkinoille. Jos kaksoisroolissa oleva julkisen hankkijan työntekijä pääsee vaikuttamaan tarjouskilpailujen sisältöön ja valintakriteereihin, on hänellä mahdollisuus asettaa jokin yritys suosituimmuusasemaan hankinnoissa ja siten vääristää kilpailua. Tällaisilla ilmiöillä voi olla myös kytkentöjä kartelleihin eli lainsäädännöllä kiellettyyn yritysten väliseen kilpailun rajoittamiseen.

Toimintaympäristön muutokset vaikuttavat korruption ilmenemiseen

Korruption eri muodot eivät ole juurikaan muuttuneet vuosien saatossa, mutta toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet siihen, missä tilanteissa ja yhteyksissä korruptiota ilmenee.

Julkisen sektorin yhtiöittäminen on tuonut merkittäviä muutoksia yhteiskunnan varoin rahoitettavaan toimintaan ja sen toimintaympäristöön. Korruption torjunnan näkökulmasta yhtiöittämisen riskit liittyvät erityisesti päätöksenteon avoimuuteen. Julkisuuslain mukaiset selonteot taloudellisesta toiminnasta ja päätöksenteon perusteista eivät enää ole avoimesti esillä kuntalaisille, valtuutetuille tai median edustajille.

Korruptio vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiin ja talouskasvuun

Korruptiota on kuvainnollisesti verrattu tautiin, joka tunkeutuu yhteiskunnan rakenteisiin tuhoten sen keskeisiä toimintoja. Korruptiolla on vakavia seurauksia sekä yhteiskunnallisesti että yksilötasolla, sillä korruptio hidastaa taloudellista kehitystä, lisää eriarvoisuutta ja ympäristötuhoja sekä heikentää demokratiaa. Se vaikeuttaa ihmisten mahdollisuuksia saada palveluja ja elää tasa-arvoista, hyvää ja turvallista elämää.

Euroopan komission vuonna 2014 julkaiseman korruptiokertomuksen (PDF 437 kt) mukaan korruption arvioidaan maksavan EU:n taloudelle noin 120 miljardia euroa vuodessa. Euroopan Parlamentin tilaaman tutkimuksen mukaan (PDF 4,62 Mt) korruption hinta saattaa olla jopa 990 miljardia vuodessa, jos sen epäsuorat vaikutukset otetaan mukaan laskelmiin.

Korruptiota torjutaan lisäämällä avoimuutta, tietoisuutta ja yhteistyötä

Suomessa korruption vastaiseen työhön osallistuu laajalla rintamalla eri ministeriöitä ja viranomaisia. Lisäksi kansalaisosallisuudella ja journalismilla on tärkeä rooli päätöksentekoon liittyvän korruption torjunnassa.

Korruptionvastainen yhteistyöverkosto - toimikausi 2022 - 2024 [.fi]›

Olennaisena osana kokonaisvaltaista korruption torjuntaa on selkeä lainsäädäntö, joka antaa viranomaisille riittävät puuttumismahdollisuudet väärinkäytöksiin ja jolla on ennaltaehkäisevää vaikuttavuutta.

Korruptionvastaisesta strategiasta [.fi]› voit lukea tarkemmin oikeusministeriön ylläpitämältä Korruptiontorjunta.fi-verkkosivustolta [.fi]›, josta löydät myös tietoa ja työkaluja korruption torjuntaan.

Lue lisää miten voit toimia oikein

Sivu on viimeksi päivitetty 5.12.2022