Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo 2014

Yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo verovuodelta 2014 on julkaistu Vero.fi:ssä pdf- ja csv-muodoissa.

Lataa yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo verovuodelta 2014:

Tiedot luettelolla verotuksen päättymishetken mukaisina

Yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi verovuotta seuraavan kalenterivuoden marraskuun alussa. Yhteisöjen verotus etenee yhteisön oman tilikauden mukaan: yhteisön verotus päättyy aina 10 kuukauden kuluttua sen kuukauden lopusta, jonka aikana sen tilikausi on päättynyt. Esimerkki: jos yhteisön tilikausi on päättynyt 31.12.2014, verotus on päättynyt 31.10.2015.

Verotukseen myöhemmin tehdyt muutokset ovat salassa pidettäviä eikä Verohallinto voi kommentoida niitä julkisuudessa. Tuloverotuksen julkisia tietoja ei päivitetä verotuksen muuttuessa muutoksenhaun tai oikaisun johdosta eikä myöskään tallennusvirheiden taikka vastaavien teknisten virheiden korjaamisen johdosta.

Luettelolla olevat yhteisöt ja yhteisetuudet

Kyllä Ei
  • valtio ja sen laitos
  • kunta ja kuntayhtymä
  • seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta
  • osakeyhtiö
  • osuuskunta
  • säästöpankki
  • sijoitusrahasto
  • yliopisto
  • keskinäinen vakuutusyhtiö
  • lainajyvästö
  • aatteellinen tai taloudellinen yhdistys
  • säätiö ja laitos
  • yhteismetsä
  • tiekunta
  • kalastuskunta ja jakokunta
  • asunto-osakeyhtiö
  • keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö
  • rajoitetusti verovelvollisen kuolinpesä
Näiden yhteisöjen julkiset tiedot ovat nähtävillä verotoimistojen asiakaspäätteillä.

Yhteisöjen tuloverotuksen julkisten tietojen sisältö

Yhtiöt löytyvät julkisista tiedoista yrityksen kaupparekisteriin merkityn kotikunnan mukaisesta kohdasta.

Julkisia ovat tieto verotettavasta tulosta, maksunpannun veron yhteismäärä, ennakoiden yhteismäärä ja veronkannossa maksettava tai palautettava määrä. Tieto siitä, paljonko yhtiö on maksanut veroa mihinkin kuntaan, ei ole julkinen tieto.

Verotettava tulo

Yhteisöjen ja yhteisetuuksien verotettava tulo lasketaan veronalaisten tulojen ja vähennyskelpoisten menojen erotuksena.

Maksuunpannut verot yhteensä

Maksuunpantujen verojen yhteismäärä sisältää yhteisöveron, maksettavan yhteisöveron koron ja veronkorotuksen sekä yleisradioveron. Yhteismäärästä on vähennetty palautettava yhteisökorko. Suomessa suoritettavasta verosta on vähennetty vieraassa valtiossa suoritettu vero, yhtiöveron hyvitys sekä väliyhteisötulosta maksettavasta verosta vähennettävä vieraalle valtiolle suoritettu vero.

Ennakot yhteensä

Ennakoiden yhteismäärä sisältää ennakonpidätyksen, ennakonkannon, ennakon täydennysmaksun ja yhtiöveron hyvityksen.

Veronpalautus

Jos yhteisö tai yhteisetuus on maksanut liikaa ennakkoveroa, se saa veronpalautusta.

Jäännösvero

Jos yhteisön ennakkoverot ovat olleet pienemmät kuin lopullinen vero, puuttuva määrä on maksettava jäännösverona, ja sille lasketaan yhteisökorkoa.

Tietojen hakeminen luettelolta

Yhteisöistä ja yhteisetuuksista kerrotaan kotikunta, nimi ja yritys- ja yhteisötunnus (y-tunnus). Yksittäisen yhteisön y-tunnusta voi hakea Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä. Verovelvollisen osoite ei sisälly tuloverotuksen julkisiin tietoihin.

Tiedot on luettelolla järjestetty kunnittain. Kunnat on järjestetty luettelolle kuntanumerojärjestykseen, joka poikkeaa hiukan aakkosjärjestyksestä. Voit tarkistaa kuntanumeron oheisesta listasta.

Kunnan sisällä yhteisöt ja yhteisetuudet on järjestetty nimen mukaan aakkosittain. Tietoja voi hakea kunnittain tai käyttämällä "etsi" -toimintoa (CTRL + F).

Sivu on viimeksi päivitetty 2.11.2015