Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verotuksen oikaiseminen

Voimassaolo
Toistaiseksi

Tämä ohje koskee verovuoden 2016 ja sitä aiempien verovuosien verotuksen oikaisemista. 

Uusi ohje: Verotuksen muuttaminen viranomaisaloitteisesti

Verotuksen päättymisen jälkeen verotuspäätöksessä olevia virheitä voidaan korjata, jos verotusmenettelystä annetun lain (VML) mukaiset oikaisun edellytykset täyttyvät.

Verotuksessa on virhe esimerkiksi, jos verovelvolliselle ei ole myönnetty vähennystä, johon hänellä on lain mukaan oikeus, ja hänelle on tämän johdosta määrätty liikaa veroa. Virheestä on kysymys myös silloin, kun veronalainen tulo on jäänyt verottamatta tai verovelvolliselle on myönnetty aiheeton vähennys ja hänelle on määrätty tämän vuoksi liian vähän veroa.

Verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi

Jos verovelvollinen katsoo, että hänen verotuksessaan on virhe, hän voi hakea muutosta verotukseensa tekemällä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on jätettävä Verohallintoon viiden vuoden kuluessa verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhakumenettelystä on erillinen ohje Muutoksen hakeminen tuloverotukseen.

Jos verotuksessa on virhe, jonka johdosta verovelvolliselle on pantu liikaa veroa, Verohallinto voi myös viran puolesta oikaista toimittamaansa verotusta verovelvollisen hyväksi (VML 55 §). Oikaisu voi tapahtua Verohallinnon  havaittua verotuksessa olevan virheen tai verovelvolliselta saadun tiedon perusteella. Verotuksen oikaisu on tehtävä viiden vuoden kuluessa verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verohallinto ei kuitenkaan voi oikaista verotusta, jos sama asia on jo ratkaistu valitukseen annetulla päätöksellä.

Verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi

Jos verovelvollinen on jäänyt osaksi tai kokonaan verottamatta tai hänelle on muuten jäänyt panematta säädetty vero, Verohallinto voi oikaista toimittamaansa verotusta verovelvollisen vahingoksi. Oikaisussa verotettuun tuloon lisätään verottamatta jäänyt tulo tai poistetaan aiheeton vähennys ja verovelvollisen maksettavaksi pannaan tästä johtuva veron määrän lisäys ja säädetty korko.

Verohallinto voi oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi tapauksesta riippuen yhden, kahden tai viiden vuoden ajan verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verohallinto ei kuitenkaan voi oikaista verotusta, jos sama asia on jo ratkaistu valitukseen annetulla päätöksellä.

Verohallinto voi yhden vuoden ajan oikaista kaikenlaiset verotuksessa olevat virheet, ei kuitenkaan, jos kyseinen asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä (VML 56 §:n 2 momentti). Säännöksen nojalla Verohallinto voi korjata yhden vuoden ajan verotuksessa olevat selvät virheet. Selvästä virheestä on esimerkiksi kysymys, jos verolain säännöksen mukaan veronalainen tulo on jäänyt verottamatta. Selvästä virheestä on kysymys myös, jos verovelvolliselle on myönnetty verotuksessa vähennys, johon hänellä verolain ja sen soveltamista koskevan käytännön mukaan ei olisi ollut oikeutta. Asia voi olla tulkinnanvarainen tai epäselvä, jos säännösten tai oikeuskäytännön puuttumisen, ristiriitaisuuden tai epäselvyyden vuoksi on aidosti epävarmaa miten asia on oikein ratkaistava.

Yhden vuoden oikaisuaikaa sovelletaan niissä tapauksissa, joissa verovelvollinen on täyttänyt oman ilmoittamisvelvollisuutensa eli antanut veroilmoituksessaan oikeat ja riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi, mutta asia on ratkaistu väärin. Jos ilmoittamisvelvollisuutta ei ole täytetty, verotusta voidaan oikaista viiden vuoden ajan jäljempänä kerrotulla tavalla.

Verohallinto voi kahden vuoden ajan oikaista verotuksessa olevan virheen, jos virhe on viranomaisen laskuvirhe, kirjoitusvirhe tai muu vastaava erehdys tai jos verotus on perustunut sivulliselta saatuihin virheellisiin tietoihin (VML 56 §:n 3 momentti). Kahden vuoden ajan voidaan esimerkiksi korjata virhe, jos verovelvollinen on ilmoittanut veronalaisen tulon, mutta tulo on jäänyt tallentamatta, se on tallennettu virheellisen määräisenä tai se on tallennettu väärällä tallennustunnuksella.

Verohallinto voi oikaista viiden vuoden ajan verotuksessa olevan virheen, jos verovelvollinen on laiminlyönyt sen asian ilmoittamisvelvollisuuden, jota virhe koskee (VML 56 §:n 4 momentti). Ilmoittamisvelvollisuutensa täyttämiseksi verovelvollisen on annettava oikea-aikaisesti veroilmoitus, jossa hänen on asianmukaisesti ilmoitettava veronalaiset tulonsa, niistä tehtävät vähennykset, tiedot eräistä varoistaan ja veloistaan sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä on muun muassa kysymys, jos verovelvollinen ei anna veroilmoitusta tai jos hänen antamansa veroilmoitus, muu tieto tai asiakirja on puutteellinen, erehdyttävä tai väärä.

Verohallinto lähettää henkilöasiakkaille esitäytetyn veroilmoituksen, jolle on merkitty Verohallinnon tiedossa olevat tulot ja vähennykset. Verovelvollisen on tarkistettava, että esitäytetyllä veroilmoituksella olevat tiedot veronalaisista tuloista, vähennyksistä, varoista ja veloista ja muut verotukseen vaikuttavat tiedot ovat oikeat ja täydelliset. Jos tiedot ovat virheelliset tai puutteelliset, verovelvollisen on korjattava virheelliset tiedot, lisättävä puuttuvat tiedot ja palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus Verohallinnolle. Jos verovelvollinen ei palauta esitäytettyä veroilmoitusta, hänen katsotaan antaneen veroilmoituksensa esitäytettyjen tietojen mukaisena. Siten, jos esitäytetyltä veroilmoitukselta puuttuu jokin veronalainen tulo tai siinä on aiheeton vähennys, mutta verovelvollinen ei korjaa virhettä ja palauta korjattua esitäytettyä veroilmoitusta Verohallinnolle, hänen laiminlyö puuttuvaa tai virheellistä tietoa koskevan ilmoittamisvelvollisuutensa.

Verotus voidaan oikaista viiden vuoden ajan esimerkiksi, jos verovelvollinen ei ilmoita veroilmoituksellaan saamaansa osakkeiden myyntivoittoa ja voitto on jäänyt verottamatta. Oikaisu on mahdollinen, vaikka Verohallinto olisi saanut tiedon osakkeiden myynnistä muualta kuin veroilmoitukselta, esimerkiksi varainsiirtoverolaskelmalta tai arvopaperivälittäjän vuosi-ilmoitukselta.

Jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, verotuksen oikaisussa verovelvolliselle määrätään myös veronlisäys ja veronkorotus.

Veronsaajan muutoksenhakuoikeus

Veronsaajia (valtio, kunta, seurakunta, kansaneläkelaitos ym.) edustavalla Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä on oikeus hakea muutosta verotukseen. Oikeudenvalvontayksikön vaatimuksen johdosta verovelvollisen verotuksessa oleva virhe voidaan oikaista ja verovelvollisen maksettavaksi panna lisää veroa säädettyine korkoineen. Oikeudenvalvontayksikön vaatimuksesta voidaan oikaista kaikenlaiset verotuspäätöksessä olevat virheet.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön on pantava oikaisuvaatimuksensa vireille yhden vuoden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Esimerkiksi, kun henkilöasiakkaan verotus vuodelta 2013 on päättynyt 31.10.2014, oikeudenvalvontayksikön on jätettävä oikaisuvaatimus Verohallintoon viimeistään 31.12.2015.

Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2017