Yritys- ja yhteisöasiakkaiden tärkeät päivämäärät 2013
Yhteisö antaa veroilmoituksensa 4 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, ja sen verotus päättyy 10 kuukauden kuluttua tilikauden päättymiskuukauden lopusta. Jäännösverot maksetaan viimeistään verotuksen päättymistä seuraavan kuukauden 25. päivänä ja ennakonpalautus päättymiskuukautta toiseksi seuraavan kuukauden 7. päivänä.
Yhteisö voi välttyä yhteisökorolta maksamalla ennakon täydennysmaksua veroilmoituksen viimeiseen jättöpäivään mennessä. Maksettavan yhteisökoron määrää voi alentaa maksamalla täydennysmaksua viimeistään kuukautta ennen verotuksen päättymistä.
Yhteisöjen veroilmoitusten postitusajankohta riippuu yhteisön tilikauden päättymisestä. Yhteisöille joiden tilikausi päättyy 1.1.–31.7.2013 lomakkeet postitetaan maalis-huhtikuussa 2013 ja 1.8.–31.12.2013 tilikautensa päättäville lomakkeet postitetaan marraskuussa 2013.
Verotiliverojen kuten arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten osalta kalenteriin on merkitty päivät, jolloin
- kausiveroilmoituksen on oltava perillä Verohallinnossa
- maksu on maksettava
- tiliote tulee Verotili-palveluun.
2013
Tammikuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
1.1. |
2.1. |
3.1. |
4.1. |
5.1. |
6.1. |
| 7.1. |
8.1.
|
9.1. |
10.1 |
11.1. |
12.1. |
13.1. |
|
14.1.
|
15.1. |
16.1. |
17.1. |
18.1. |
19.1. |
20.1. |
|
21.1.
|
22.1. |
23.1.
|
24.1.
|
25.1. |
26.1. |
27.1. |
| 28.1. |
29.1. |
30.1. |
31.1.
|
|
|
|
Tammikuussa käytetään vielä vuoden 2012 verokortteja, mutta palkanlaskennassa tuloseuranta aloitetaan alusta.
8.1.
- Marraskuun 2012 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Joulukuun 2012 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
14.1.
- Marraskuun 2012 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Joulukuun 2012 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
21.1.
- Joulukuun 2012 arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
-
Maa- ja metsätalouden veroilmoitukset (lomakkeet 2 ja 2C) asiakkailla
-
Verotusyhtymien (esim. maa-ja metsätalous-/kiinteistöyhtymät) veroilmoitukset (lomakkeet 2, 2C, 7, 36) asiakkailla
23.1.
24.1.
31.1.
-
Ennakon täydennysmaksun viimeinen koroton maksupäivä (muut kuin yhteisöt)
-
Vuosi-ilmoitusten viimeinen jättöpäivä
Huom! Jos työnantajan vuosi-ilmoitus, osinkojen tai ulkomaisten osinkojen vuosi-ilmoitus annetaan sähköisesti, viimeinen palautuspäivä on 4.2.2013.
Huomioi poikkeukset: Vuosi-ilmoitus korkotulon lähdeveron alaisista koroista 15.2.2013, Vuosi-ilmoitus ammattiyhdistysjäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista 20.2.2013, Vuosi-ilmoitus osakaslainoista 25.2.2013.
Helmikuu 2013
1.2.
- Vuoden 2013 verokortit tulevat voimaan
-
Liikkeen- ja ammatinharjoittajan lomakepaketti viimeistään asiakkailla (lomake 5)
4.2.
- Vuoden 2011 jäännösveron 2. eräpäivä (muut kuin yhteisöt)
- Vuoden 2013 ennakkoveron tilisiirtolomakkeet asiakkailla, joilla on alle 12 maksuerää
- Sähköisenä annetun työnantajan vuosi-ilmoituksen, osinkojen tai ulkomaisten osinkojen vuosi-ilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 4.2.2013
-
Elinkeinoyhtymien lomakepaketti viimeistään asiakkailla (lomake 6A)
7.2.
- Joulukuun 2012 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Tammikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien loka-joulukuun 2012 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.2.
- Joulukuun 2012 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Tammikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien loka-joulukuun 2012 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
15.2.
-
Vuosi-ilmoitus korkotulon lähdeveronalaisista koroista, viimeinen jättöpäivä
20.2.
-
Vuosi-ilmoitus ammattiyhdistysjäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista, viimeinen jättöpäivä
- Tammikuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.2.
25.2.
-
Ennakkoveron eräpäivä
-
Vuosi-ilmoitus osakaslainoista, viimeinen jättöpäivä
28.2.
-
Vuosimenettelyssä olevat arvonlisäverovelvolliset kuten esim. alkutuottajat ja kuvataiteilijat antavat kausiveroilmoituksen ja maksavat arvonlisäveron vuodelta 2012
-
Maatalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä
-
Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä arvonlisäverovelvollisilla asiakkailla.
-
Kiinteistöyhtymien, maa- ja metsätalousyhtymien veroilmoituksen (lomake 36, 2, 2C, 7) viimeinen palautuspäivä
-
Energiatuotteiden valmisteveron palautushakemukset muiden kuin yhteisöjen osalta annettava viimeistään 28.2.2013
Maaliskuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
|
1.3. |
2.3. |
3.3. |
| 4.3. |
5.3. |
6.3. |
7.3.
|
8.3. |
9.3. |
10.3. |
|
11.3.
|
12.3.
|
13.3. |
14.3. |
15.3.
|
16.3. |
17.3. |
| 18.3. |
19.3. |
20.3.
|
21.3. |
22.3.
|
23.3. |
24.3. |
|
25.3.
|
26.3. |
27.3. |
28.3. |
29.3. |
30.3. |
31.3. |
-
Kiinteistöverotuspäätökset postitetaan asiakkaille
7.3.
- Tammikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Helmikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
11.3.
-
Liikkeen- ja ammatinharjoittajat saavat esitäytetyn veroilmoituksen.
12.3.
- Tammikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Helmikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
15.3.
-
Vuoden 2012 vuosi-ilmoitusten korjaukset tulisi tehdä viimeistään 15.3.2013, jotta tiedot saadaan esitäytetyille veroilmoituksille. Tämän jälkeen virheet on korjattava heti, kun ne on havaittu. Kun korjaukset tehdään viimeistään 9.8.2013, saadaan korjatut tiedot ajoissa korjausverotuspäätöksille. Tämän jälkeen jokaisesta korjauksesta on seurauksena uusi korjattu verotuspäätös. Korjaukset tulee tehdä viimeistään 15.10.2013, jotta tiedot ehtivät säännönmukaiseen verotukseen.
20.3.
- Helmikuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.3.
25.3.
Huhtikuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| 1.4. |
2.4.
|
3.4. |
4.4. |
5.4. |
6.4. |
7.4. |
|
8.4.
|
9.4. |
10.4. |
11.4. |
12.4.
|
13.4. |
14.4. |
| 15.4. |
16.4. |
17.4. |
18.4. |
19.4. |
20.4. |
21.4. |
|
22.4.
|
23.4.
|
24.4. |
25.4. |
26.4. |
27.4. |
28.4. |
| 29.4. |
30.4.
|
|
|
|
|
|
-
Henkilöasiakkaat (myös elinkeinon-, maa- ja metsätaloudenharjoittajana toimivat) saavat esitäytetyn veroilmoituksen.
2.4.
-
Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (palautuspäivä voi olla myös 7.5. tai 14.5., tarkista päivämäärä lomakkeelta). Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
-
Elinkeinoyhtymien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen palautuspäivä
8.4.
- Helmikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Maaliskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.4.
- Helmikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Maaliskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
22.4.
- Maaliskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
-
Verotilin tiliote Verotili-palvelussa, www.vero.fi/verotili
23.4.
30.4.
-
Yhteisön veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä, jos tilikausi on päättynyt 31.12.2012
-
Yhteisöjen energiaveron palautushakemusten viimeinen jättöpäivä
Toukokuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
1.5. |
2.5. |
3.5. |
4.5. |
5.5. |
| 6.5. |
7.5.
|
8.5.
|
9.5. |
10.5. |
11.5. |
12.5. |
|
13.5.
|
14.5.
|
15.5. |
16.5. |
17.5. |
18.5. |
19.5. |
|
20.5.
|
21.5. |
22.5. |
23.5.
|
24.5. |
25.5. |
26.5. |
| 27.5. |
28.5. |
29.5. |
30.5. |
31.5. |
|
|
7.5.
-
Henkilöasiakkaiden esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä niillä, joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 7.5. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tietoihin on lisättävää tai korjattavaa. Jos tiedot ovat oikein veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
-
Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä asiakkailla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia ja joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 7.5.
-
Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 7.5.). Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
-
Kiinteistöverotuspäätöksen palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 7.5.). Kiinteistöverotuspäätöksen ilmoitusosa palautetaan vain, jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
8.5.
- Maaliskuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Huhtikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien tammi-maaliskuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
13.5.
- Maaliskuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Huhtikuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien tammi-maaliskuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
14.5.
-
Henkilöasiakkaiden esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä niillä, joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 14.5. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain, jos tietoihin on lisättävää tai korjattavaa. Jos tiedot ovat oikein veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
-
Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä asiakkailla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia ja joiden lomakkeella on merkitty palautuspäiväksi 14.5.
-
Liikkeen- ja ammatinharjoittajien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen, esitäytetyn veroilmoituksen ja mahdollisten liitelomakkeiden palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 14.5.). Esitäytetty veroilmoitus palautetaan vain jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
-
Kiinteistöverotuspäätöksen palautuspäivä (jos palautuspäivä lomakkeella on 14.5.) Kiinteistöverotuspäätöksen ilmoitusosa palautetaan vain, jos tiedoissa on puutteita tai virheitä.
20.5.
- Huhtikuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
23.5.
Kesäkuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
|
|
1.6. |
2.6. |
| 3.6. |
4.6. |
5.6. |
6.6. |
7.6.
|
8.6. |
9.6. |
| 10.6. |
11.6. |
12.6.
|
13.6. |
14.6. |
15.6. |
16.6. |
| 17.6. |
18.6. |
19.6. |
20.6.
|
21.6. |
22.6.
|
23.6. |
|
24.6.
|
25.6. |
26.6. |
27.6. |
28.6. |
29.6. |
30.6. |
7.6.
- Huhtikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Toukokuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.6.
- Huhtikuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Toukokuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
20.6.
- Toukokuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.6.
24.6.
Heinäkuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| 1.7. |
2.7. |
3.7. |
4.7. |
5.7. |
6.7. |
7.7. |
|
8.7.
|
9.7. |
10.7. |
11.7. |
12.7.
|
13.7. |
14.7. |
| 15.7. |
16.7. |
17.7. |
18.7. |
19.7. |
20.7. |
21.7. |
|
22.7.
|
23.7.
|
24.7. |
25.7. |
26.7. |
27.7. |
28.7. |
| 29.7. |
30.7. |
31.7. |
|
|
|
|
8.7.
- Toukokuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Kesäkuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.7.
- Toukokuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Kesäkuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
22.7.
- Kesäkuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
-
Verotilin tiliote Verotili-palvelussa, www.vero.fi/verotili
23.7.
Elokuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
1.8. |
2.8. |
3.8. |
4.8. |
| 5.8. |
6.8. |
7.8.
|
8.8. |
9.8.
|
10.8. |
11.8. |
|
12.8.
|
13.8. |
14.8. |
15.8.
|
16.8. |
17.8. |
18.8. |
| 19.8. |
20.8.
|
21.8. |
22.8.
|
23.8.
|
24.8. |
25.8. |
| 26.8. |
27.8. |
28.8. |
29.8. |
30.8. |
31.8. |
|
7.8.
- Kesäkuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Heinäkuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien huhti-kesäkuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
9.8.
- Vuosi-ilmoitusten korjaukset viimeistään 9.8.2013, jotta saadaan korjatut tiedot ajoissa korjausverotuspäätöksille. Tämän jälkeen jokaisesta korjauksesta on seurauksena uusi korjattu verotuspäätös.
12.8.
- Kesäkuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Heinäkuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien huhti-kesäkuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
15.8.
-
Verotuspäätösten postitus alkaa elokuun puolivälissä ja niitä postitetaan aina lokakuun lopulle asti (muut kuin yhteisöt).
20.8.
- Heinäkuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.8.
23.8.
Syyskuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
|
|
|
1.9. |
| 2.9. |
3.9. |
4.9. |
5.9. |
6.9. |
7.9. |
8.9. |
|
9.9.
|
10.9. |
11.9. |
12.9.
|
13.9. |
14.9. |
15.9. |
|
16.9.
|
17.9. |
18.9. |
19.9. |
20.9.
|
21.9. |
22.9.
|
|
23.9.
|
24.9. |
25.9. |
26.9. |
27.9. |
28.9. |
29.9. |
|
30.9.
|
|
|
|
|
|
|
-
Metsänhoitomaksupäätökset ja energiatuotteiden valmisteverojen palautuspäätökset postitetaan asiakkaille.
9.9.
- Heinäkuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Elokuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.9.
- Heinäkuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Elokuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
16.9.
-
Kiinteistöveron 1. erän eräpäivä
20.9.
- Elokuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.9.
23.9.
30.9.
- Vuoden 2012 ennakon täydennysmaksun viimeinen maksupäivä
Lokakuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
1.10. |
2.10. |
3.10. |
4.10. |
5.10. |
6.10. |
|
7.10.
|
8.10. |
9.10. |
10.10. |
11.10. |
12.10. |
13.10. |
|
14.10.
|
15.10.
|
16.10. |
17.10. |
18.10. |
19.10. |
20.10. |
|
21.10.
|
22.10. |
23.10.
|
24.10.
|
25.10. |
26.10. |
27.10. |
| 28.10. |
29.10. |
30.10. |
31.10.
|
|
|
|
7.10.
- Elokuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Syyskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
14.10.
- Elokuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Syyskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
15.10.
-
Vuosi-ilmoitusten korjausten tulee olla perillä Verohallinnossa, jotta tiedot ehtivät säännönmukaiseen verotukseen.
21.10.
- Syyskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
23.10.
24.10.
31.10.
- Viimeiset verotuspäätökset vuodelta 2012 toimitettu asiakkaille
- Vuoden 2012 verotus päättyy
Marraskuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
|
1.11.
|
2.11. |
3.11. |
|
4.11.
|
5.11. |
6.11. |
7.11.
|
8.11. |
9.11. |
10.11. |
| 11.11. |
12.11.
|
13.11. |
14.11. |
15.11. |
16.11. |
17.11. |
| 18.11. |
19.11. |
20.11.
|
21.11. |
22.11.
|
23.11. |
24.11. |
|
25.11.
|
26.11. |
27.11. |
28.11. |
29.11. |
30.11. |
|
1.11.
- Vuoden 2012 verotustiedot tulevat julkisiksi ja ovat nähtävillä verotoimistoissa
4.11.
-
Kiinteistöveron 2. erän eräpäivä
7.11.
- Syyskuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Lokakuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien heinä-syyskuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.11.
- Syyskuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Lokakuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
-
Neljännesvuosittain ilmoittavien heinä-syyskuun 2013 arvonlisävero, työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
20.11.
- Lokakuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.11.
25.11.
Joulukuu 2013
|
ma
|
ti
|
ke
|
to
|
pe
|
la
|
su
|
| |
|
|
|
|
|
1.12. |
|
2.12.
|
3.12. |
4.12.
|
5.12. |
6.12. |
7.12. |
8.12. |
|
9.12.
|
10.12. |
11.12. |
12.12.
|
13.12. |
14.12. |
15.12. |
| 16.12. |
17.12. |
18.12. |
19.12. |
20.12.
|
21.12. |
22.12.
|
|
23.12.
|
24.12. |
25.12. |
26.12. |
27.12. |
28.12. |
29.12. |
| 30.12. |
31.12. |
|
|
|
|
|
-
Maksuosoituksena maksettavien vuoden 2012 veronpalautusten maksu alkaa OP-Pohjola-ryhmän osuuspankkien konttoreista (muut kuin yhteisöt)
2.12.
-
Jäännösveron ensimmäisen erän maksupäivä (muut kuin yhteisöt)
(jäännösveron 2. erän eräpäivä on 3.2.2014)
- Vuoden 2012 metsänhoitomaksun eräpäivä
4.12.
-
Veronpalautukset vuodelta 2012 maksetaan pankkitileille (muut kuin yhteisöt)
9.12.
- Lokakuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
- Marraskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: paperisen kausiveroilmoituksen oltava perillä Verohallinnossa
12.12.
- Lokakuun 2013 arvonlisävero, merityönantajasuoritukset ja arpajaisvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
- Marraskuun 2013 työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot sekä vakuutusmaksuvero: sähköisen kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä
20.12.
- Marraskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)
22.12.
23.12.
Huom! Jos eräpäivä on lauantai tai pyhäpäivä, maksun saa maksaa ensimmäisenä arkipäivänä.